Ylioppilaan puhe

31.5.2014

Oikein hyvää juhlapäivää arvoisat opettajat, juhlavieraat ja tietysti, rakkaat opiskelijakollegat. On suuri kunnia päästä käyttämään valmistujan opiskelijan puheenvuoro.

Just muutama vuosi sitten kolmisenkymmentä nuorta käveli lukion etuovesta sisään ja aloitti lukio-opintonsa. Ja nyt me samat nuoret vastaanotamme tässä salissa valkolakit merkkinä ylioppilastutkinnon suorittamisesta ja siitä, että työskentely koulun penkillä kannatti. Eikä millä tahansa koulun penkeillä, vaan Ivalon lukion laadukkailla kotimaisilla mäntypenkeillä.

En voisi kuvitella parempaa opiskeluympäristöä kuin Ivalon lukio. Ensimmäisenä tulee mieleen koulun loistava henki. Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa ja yleinen ilmapiiri on kannustava. Itse opintojen lisäksi tärkeä osa lukiota on sosiaalinen kanssakäyminen ja sen monipuolisuus. Kansainvälinen yhteistyö ja erilaiset projektit ovat todellakin kasvattaneet minua ihmisenä ja avanneet aivan uusia ovia elämässäni. Lukioajan juhlia, wanhojen tansseja ja penkkareita muistelemme varmasti lämmöllä läpi elämämme.

Usein sanotaan, että tästä se elämä vasta alkaa tai että tätä päivää on odotettu ensimmäisestä koulupäivästä lähtien. Mielestäni lukio itsessään on arvokas kokemus, eikä pelkästään väline tutkinnon saavuttamiseen. Lukio on hyvä ajatella, paitsi matkana kohti jotain päämäärää, myös itseisarvona. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä lukioaika – etenkin abivuosi – on ollut elämän parasta aikaa. Siispä lukiota jatkaville suosittelen nauttimaan joka hetkestä, vaikkei se opiskelu aina niin nautinnolliselta tunnukkaan.

Koulumme opetus on varmasti maan parhaimmistoa. Siinä otetaan huomioon yksilön tarpeet ja apua saa aina tarvittaessa. Voidaan varmaan puhua jo kannustavasta tukiverkostosta. Ei tällainen ympäristö itse itseään rakenna. Tästä iso kiitos kuuluu varmasti opettajille. Te olette aina olleet helposti lähestyttävissä, vaikkei meillä aina mitään järkevää asiaa ole ollutkaan. Ehkä juuri se onkin tärkeintä: että joskus voi puhua käytävillä open kanssa vaikka Adam Lambertin keikasta tai siitä, kuinka Ivalon juomavesi saa open sanojen mukaan ”hiukset vihertämään”. Ilmeisesti tämä helposti lähestyttävyys on molemminpuoleista, siltä vaikutti ainakin kun minulta kerran hyppärillä kysyttiin että voisinko auttaa kahvakuula-dvd:n kanssa opettajien jumppatuokiota varten. (siinä reippaat opet neonvärisissä jumppahousuissa kiittelivät iloisesti kun dvd saatiin pyörimään) Tämä on sitä luottamusta.

Ihanaa ruotsin ja saksan opeani Satua haluisin muistuttaa: lainasin sulta lyijytäytekynän abivuoden alussa ja sanoin palauttavani sen ”huomenna”. Ajattelit varmaan sillä sekunnilla ettet ikinä tule saamaan kynääsi takaisin, mikäli palautusaikataulu noudattaisi samaa kaavaa kuin ne kaikki kuukauden myöhästyneet kotikokeen palautukset ja muut. Mutta ymmärsit aina. Juuri tästä ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä tahdon kiittää koko opettajakuntaa ja puhun varmaankin jokaisen abin puolesta: oli mummon luona kahvittelua, mopobisneksiä ja sitten oli tottakai se klassinen hammaslääkäri, joka sattui aina siihen kaksoistunnin alkuun.

Mitäs sitten lukion jälkeen? Monilla pojilla edessä on armeija, jotkut saattavat viettää välivuotta esimerkiksi matkaillen. Entäs jatko-opiskelu? Vielä pitkälle abivuotta moni oli aivan pihalla siitä, mitä alaa lähtisi opiskelemaan ja minne. Yhteishaun koittaessa lähes kaikki olivat kuitenkin hakeneet kouluihin ja tulevaisuus alkoi hahmottua. Mediassa uutisoidaan nuorisotyöttömyydestä ja lähes päivittäin saamme lukea otsikoita karuista nuorisotyöttömyysluvuista. Nämä luvut kuvaavat kuitenkin huonosti todellisuutta, sillä työtön nuori ei tarkoita toimetonta nuorta. Suomessa nuoret opiskelevat varsin pitkään, mikä on mielestäni vahvuus. Nykyisessä globalisoituvassa maailmassa täytyy erottua joukosta, jos haluaa pärjätä markknoilla. Yksi tapa jolla suomalaiset erottuvat, on laadukas koulutus. Pitkässä juoksussa korkea koulutus on siis hyödyksi paitsi nuorelle, myös yhteiskunnalle.

Ylioppilaina olemme tietysti onnemme kukkuloiilla, kun pitkä uurastus palkitaan ja elämä aukeaa suurena ja tuntemattomana uteliaiden silmiemme edessä. Ilmassa on kuitenkin myös haikeutta. Tässä ylioppilaiden joukossa on paljon toisilleen läheisiä ja tärkeitä ystäviä, jotka ovat viime vuosina olleet tiivisti mukana toistensa elämässä. Nyt yhteinen paikkakunta kuitenkin muuttuu. Tulee armeijaa. Tulee opiskelupaikkaa muualta. Voin omalta osaltani sanoa, että ikävä tulee olemaan suuri.

Kirjoittaessani tätä puhetta tuli mieleeni kappale, jossa lauletaan että aurinkoa kaipaa vasta kun alkaa sataa lunta. Tunnettu koomikko taas totesi rakkauden olevan kuin otsonikerros: sitä tulee ikävä vasta kun se on poissa. Ehkä näin myös lukion kanssa.

Kiitos

 Jaakko Joentakanen, kevään 2014 ylioppilas, Ivalon lukio

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s