Syksyn uudet tuulet

Syyslukukausi on edennyt pitkälle ja ensimmäinen jakso on päättymässä. Tänä lukuvuonna Ivalon lukiossa on teemana opiskelijakeskeisten työtapojen ja opetusmenetelmien käyttö. Tavoitteena on lisätä opiskelijakeskeisiä työtapoja ja opetusmenetelmiä eri oppiaineiden opetuksessa. Teema valittiin viime lukuvuonna tehdyn opiskelijakyselyn tulosten pohjalta.

Samaisessa opiskelijakyselyssä kävi ilmi, että opiskelijat toivovat yksilöllisempää palautetta opettajilta. Lukuvuoden aikana onkin tarkoituksena, että joka jaksossa opiskelijat saavat henkilökohtaista palautetta vähintään yhdessä oppiaineessa.

Tänä syksynä on keskustelun aiheena jälleen ollut tieto- ja viestintätekniikka ja sen käyttö opetuksessa. Syyskuun alussa aluehallintovirasto järjesti lappilaisille opettajille Rovaniemellä seminaarin Tietotekniikan pedagoginen käyttö – uusi opetussuunnitelma haastaa opetuksen. Seminaariin oli saatu puhujiksi useita asiantuntijoita: Sarjayrittäjä, biohakkeri ja digitaalisen oppimisen asiantuntija Teemu Arina, kasvatustieteiden maisteri Pia Lumme, Oliver Quinlan Plymouthin yliopistosta sekä opetusneuvos Asko Lippo Opetushallituksesta. Vaikka luennoitsijat tarkastelivat tietotekniikan käyttöä eri näkökulmista, oli seminaarin viesti selkeästi se, että tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö on osa koulun arkipäivää ja sitä on tehostettava uudella tavalla.

Seminaarissa oli paikalla noin 140 lappilaista opettajaa, mikä on vain pieni osa kaikista Lapin opettajista. Suurin osa opettajista oli lisäksi Rovaniemen seudulta. Herääkin kysymys: Miten tieto- ja viestintätekniikan käyttöä esitellään ja opetetaan muille maakunnan opettajille? Tulossa ei ole 1990-luvun kaltaista Suomi tietoyhteiskunnaksi – koulutusta, jolla koulutettiin suuria määriä opettajia ympäri maata. Tilanne on nyt toinen ja jokaisen kunnan on itse pohdittava sitä, miten opettajia koulutetaan, jotta he saisivat valmiudet käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa apuna omassa opetuksessaan. Asia, jota kuulutetaan valtakunnankin tasolla, on osaamisen jakaminen. Yksi opettaja osaa yhden jutun ja opettaa sen muille ja toinen opettaja toisen ja jakaa sen kollegoiden kanssa ja niin edelleen. Ajatus on hyvä ja kannatettava, mutta miten käy niiden kuntien tai koulujen, joissa ei olekaan ketään, joka voi jakaa osaamistaan?

Inarin kunnan kouluissa on viime vuosina järjestetty useita koulutuksia älytaulujen käytöstä. Viime keväänä Ivalon lukion opettajille pidettiin ipad-koulutusta. Tänä syksynä aloitettiin opettajille tvt-verstaat, joissa opettajat voivat jakaa omaa osaamistaan ja oppia toisiltaan. Ensimmäisen tvt-verstaan aiheena oli pedanetin-käyttö.

Tieto- ja viestintätekniikka tuo uusia mahdollisuuksia opetukseen, sillä sen avulla voidaan lisätä oppilaskeskeisten työtapojen ja opetusmenetelmien käyttöä. Tieto- ja viestintätekniikan osuus uusissa opetussuunnitelmissa tulee myös korostumaan. On siis aika valmistua tulevaisuuteen.

Ulla Hynönen, Ivalon lukion rehtori

800px-Interactive_table_at_Ideen_2020_exhibition_2013-04-16_09_27_08

CC-BY-SA-3.0 Daniel Mietchen

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s