Ilmassa oli suuren akateemisen juhlan tuntua!

Kiinnostaako maine, muhkea rahapalkinto ja opiskelupaikka yliopistoon ilman pääsykokeita? Näin Suomen Akatemia mainostaa Viksu -tiedekilpailua lukiolaisille ja haluaa innostaa nuoria tieteen ja tutkimuksen pariin. Minulla oli ilo ja kunnia edustaa Ivalon lukiota vuoden 2012 Viksu –tiedekilpailun palkintojenjakotilai-suudessa Helsingissä 19.3.2013. Kilpailuun lähetettiin 139 työtä 31 eri lukiosta. Ivalon lukiosta kilpailuun osallistuivat Sanni Siirtola ja Kalle Välitalo. Voittoa ei heille tullut, mutta Ivalon lukio sai palkintostipendin osallistumisestaan.

Lukiolaiset voivat osallistua tiedekilpailuun tekemällä mihin tahansa lukion oppiaineeseen liittyvän tutkiel-man. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, kansallista ja kansainvälistä ylioppilastutkintoa suorittaville opiskelijoille. Kansallisen sarjan voitti Joni Teräväinen Maunulan Yhteiskoulun Helsingin matematiikkalukiosta lukuteorian alaan kuuluvalla työllään. Kansainvälisen sarjan voitti Juali Yan Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta matemaattisen biologian alaan kuuluvalla työllään. Molemmat voittajat ovat kiinnostuneita matematiikan jatko-opinnoista, joten esim. lääketieteen opinnoista haaveilevat, voivat huokaista helpotuksesta, kun kaksi huippuhakijaa on vähemmän kilpailemassa opiskelupaikoista. Molemmat voittajat antoivat haastattelussaan tunnustusta työtä ohjanneille opettajille sekä omille vanhemmilleen. Molemmissa sarjoissa palkittiin seitsemän parasta työtä. Alla olevassa kuvassa on kansallisen sarjan voittajat (Lähde: Suomen Akatemian kuvagalleria). Korkeatasoisiin kilpailutöihin kannattaa tutustua Suomen Akatemian sivuilla.

viksu1

Voittajien kunniaksi järjestetyt juhlat olivat hieno kutsuvierastilaisuus. Suomen Akatemian tiloissa Jesse Kaikuranta esitti neljä upeaa lauluaan pianosäestyksellä. Opetusministeri Jukka Gustafsson ja Akatemian ylijohtaja tutkimuksen osastolta Marja Makarow pitivät ansiokkaat puheet, jossa molemmissa korostettiin tieteellisen tutkimuksen merkitystä suomalaisessa tietoyhteiskunnassa ja päätöksenteossa. He totesivat, että nuorissa tutkijoissa on Suomen tulevaisuus. Jukka Gustafsson korosti myös koulutuksellista tasa-arvoa ja ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että lukio-opetus on korkeatasoista koko Suomessa. Viksun näkökulman toi myös vuoden 1999 Viksu-kilpailun voittaja Lauri Wirola. Hänen menestystarinansa oli kiehtova ja hän kehotti lahjakkaita ja luovia nuoria hakeutumaan toisten lahjakkaiden ja luovien ihmisten pariin sekä otta-maan lisähaasteita. Voittajien kesken jaettiin kaikkiaan 30 000 €. Tilaisuudessa palkittiin myös kuusi lukiota ja yksi ansioitunut opettaja. Opettajan palkinnon sai historian ja yhteiskuntaopin opettaja Jarmo Kuivalainen Joensuun Lyseon lukiosta. Hän on kannustanut nuoria tekemään tutkielmia vuodesta toiseen. Haastattelussa hän esitti ajatuksen mm. siitä, että tutkielman tekemisen pitäisi olla pakollista jokaiselle lukiolaiselle. Tilaisuuden lopuksi nautittiin kuohuviinin lisäksi voileipä- ja täytekakkukahvit.

Vaikka ivalolaisten työ ei tänä vuonna palkintoa saanutkaan, niin osallistuminen oli rohkea teko, jolle haluttiin antaa julkista tunnustusta myös paikallisesti. Ivalon lukiossa järjestettiin kahvitilaisuus, jonne oli kutsuttu kunnan sivistysjohtaja Irja Seppänen, Ivalon yläasteen rehtori ja tietenkin Viksu-tiedekilpailuun osallistuneet Sanni Siirtola ja Kalle Välitalo. Tilaisuudessa opiskelijat huomioitiin kakkukahvein ja ruusuin. Ei tullut muhkeaa rahapalkintoa eikä opiskelupaikkaa yliopistoon ilman pääsykoetta, mutta mainetta ja kunniaa tuli!

Eija Palolahti, Ivalon lukion psykologian opettaja

 

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s