Uskalla epäonnistua

Ivalon lukion tuutorit ja tasa-arvotyöryhmä eli tuusat järjestivät marraskuussa epäonnistumisen teemaviikon, jossa pureuduttiin lukiolaisten epäonnistumisen pelkoihin elämä eri osa-alueilla. Epäonnistumisen viikko pohjautui Suomessa valtakunnallisesti 13.10. järjestettyyn epäonnistumisen päivään, jonka tarkoituksena oli, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus puhua avoimesti koulunkäyntiin, ihmissuhteisiin ja jokapäiväiseen elämään liittyvistä epäonnistumisen peloista.

Meidän koulumme viikko lähti käyntiin tuusien pitämällä viikonavauksella maanantaina 5.11, jolloin luettiin Epäonnistumisen manifesti ja kerättiin ensimmäiset kokemukset opiskelijoiden epäonnistumisen peloista. Maanantain teemana oli epäonnistumisen pelot koulussa, tiistaina tiedusteltiin ihmissuhteisiin liittyviä pelkoja, keskiviikkona jokapäiväiseen elämään liittyviä mokaamisen pelkoja ja torstaina keskityttiin tulevaisuuden pelkoihin. Tuusat keräsivät pelot nimettöminä lappusina ”pelkojen tunnustus”-laatikoihin ja kokosivat niistä yhteenvedon, johon tiivistyi Ivalon lukiolaisten sekä opettajien epäonnistumisen pelot.

Kuva Ulla Hynönen.

Varsinaista epäonnistumisen päivää vietettiin lukiolla maanantaina 12.11, jolloin koulullemme saapui vieraaksi Marko Törmänen Oulusta. Marko on siviiliammatiltaan poliisi, mutta toimii myös ankkurina tandempyöräilyssä näkövammaiselle ja on kilpaillut menestyksekkäästi paraolympialaisissa. Marko puhui avoimesti ja rohkeasti epäonnistumisen peloistaan sekä työelämässä että urheilun saralla. Hänen viestinsä oli, että epäonnistumista ei tarvitse pelätä, sillä ilman uusien asioiden kokeilemista ja yrittämistä, ei myöskään löydä omia vahvuuksiaan ja onnistumisen tunteita. Marko päätti inspiroivan puheensa haastamalla itsensä ratkaisemaan Rubikin kuutio kolmessa minuutissa ja onnistumalla siinä.

Rubikin kuutio ratkaistu.
Kuva Ulla Hynönen.

 

Epäonnistumisen päivä päättyi erittäin onnistuneeseen vohvelikahvilaan, jossa herkuttelun lomassa tuusat esittivät yhteenvedon edellisen viikon aikana kerätyistä peloista. Teemaviikkomme osoitti, että kaikilla on erilaisia epäonnistumisen pelkoja, mutta niistä huolimatta pitää uskaltaa. Sillä jos ei koskaan ole epäonnistunut, niin ei ole myöskään yrittänyt mitään uutta. Leuka pystyssä siis kohti uusia epäonnistumisia, kaikki mokaavat joskus.

Nina Komu, historian ja yhteiskuntaopin opettaja

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s