Englantia Oxfordissa

Lähetin apuraha-anomuksen CIMOlle eli Euroopan unionin alaiselle Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselle juuri ennen viime vuoden joululomaa. Sitten maaliskuussa sähköpostiini pämähti ilmoitus, jonka mukaan olin saanut apurahan eli päässyt Oxfordiin englannin kielen tehokurssille. Niinpä löysin itseni yhtenä kesäkuun maanantaina punaisesta kaksikerrosbussista matkalla tuon yliopistokaupungin keskustaan. Tiedossa olisi kaksi viikkoa englannin opiskelua.

Kurssin ajan asuin kaupungin itäosassa, joka on erittäin monikulttuurinen ja täynnä etnisiä ravintoloita.
Kuva Helena Keskitalo.

Ja tosiaan seurasi aikamoinen pläjäys nykykieltä. Kurssilla oli keskusteluja ja ääntämistä ja pikkutehtäviä ja sanaston kehittämistä. Usein opettajat korostivat sitä, miten syntyperäinen englantilainen jonkin asian ilmaisee. Lisäksi painotettiin sitä, millaisia sanavalintoja voi käyttää eri tilanteissa. Isoja kirjoittamistehtäviä ei ollut ainuttakaan. Kotitehtäviä ei oikeastaan ollut, paitsi muutama kulttuuriin tutustumisjuttu, esimerkiksi piti syödä joskus jotakin tyypillistä englantilaista piirakkaa. Lisäksi molempien viikkojen lopussa oli kokeet, jotka oppilas sai itse tarkistaa.

Ryhmässämme oli vain kuusi eri-ikäistä opiskelijaa – ja jokainen eri maasta. Me opiskelimme tosissamme helteisinäkin päivinä. Räkätimme ja muka kilpailimme pareittain ja ryhmissä koko pitkän opiskelupäivän. Opettajat vastailivat jatkuvasti kummallisiin lisäkysymyksiimme. Olimme kahden viikon jälkeen sitä mieltä, että ryhmämme oli ”paras ikinä”.

Koulumme, Lake School of English Oxford, sijaitsi kaupungin keskustassa, mutta itse tilat olivat aika vaatimattomat. Luokat olivat pieniä koppeja ja esimerkiksi tietokoneita oli alle kymmenen. Ilmastointi tarkoitti sitä, että aukaistiin ikkuna.

Opiskelun lisäksi koulu järjesti vapaa-ajan retkiä. Kerran pääsimme vierailemaan Christ Church –collegessa, jota J.K. Rowling käytti Tylypahkan mallina ja jossa elokuvan kohtauksiakin kuvattiin. Edelleenkin tämä college on sellainen, jonka isoon ruokasaliin 700 oppilasta ja opettajat kokoontuvat joka päivä yhteisiin ruokailuihin. Salissa oli muhkea takka ja seinillä näkyi lasimaalauksia: yhdessä oli koulun entinen professori Albert Einstein ja toisessa kirjailija Lewis Carroll.

Tuntien jälkeen tutustuimme eri paikkoihin. Siellä oli linna ja muutama museo ja kasvitieteellinen puutarha ja matkamuistomyymälöitä – paikallinen kirjakauppa oli aika uskomaton. Ja joka puolella oli yliopistorakennuksia ja jossakin näkyi pätkä vanhaa kaupungin muuria.

Töiden jälkeen Oxfordin keskustan kävelykadulla kuljeskeli runsaasti paikallisia, erityisesti  nuoria,  ja matkailijoita. Kuljin paljon italialaisen opiskelijakaverini Maria Antoniettan (vas.) kanssa.

Ensimmäisellä viikolla ihmettelimme mustakaapuisia opiskelijalaumoja, jotka kävivät lukukauden lopputenteissään. Kuulimme, että jos opiskelijalla ei ole kaapua yllään, hän ei pääse tenttiin. Lisäksi opiskelijat ovat luoneet oman viehättävän tavan: kaikilla oli neilikka rinnuspielessään. Koerupeaman alussa neilikka oli valkoinen ja mitä pidemmälle koeviikko eteni, sitä punaisemmaksi neilikka muuttui, koska opiskelijat pistivät kukan yöksi värjäävään veteen.

Voin tunnustaa, että tällainenkin syrjäkylän tyyppi, joka on aika pätevä eksymään, osasi aika kivuttomasti kulkea tuossa idyllisessä maalikylässä. Ja melkein ihmettelen, että jopa osasin ulos Heathrow`n kentältä ja löysin bussin, joka veisi minut 80 kilometrin päässä sisämaassa olevaan yliopistokaupunkiin. Viikonloppuna oli kätevää vapaapäivänä palata ihmettelemään Lontoota – varsinkin kun Oxfordissa on niin vaarallista viikonloppuisin ainakin Komisario Lewis-sarjan mukaan.

Asuin tyypillisessä englantilaisessa pienessä rivitaloasunnossa: katutasossa on olohuone, keittiö ja kylppäri, ylhäällä makuuhuoneet ja maan alla on vielä oma asuntonsa.
Kuva Helena Keskitalo.

Englannin sokkiopetus jatkui iltaisinkin, kun olin majoituksessa tavallisessa paikallisessa kodissa. Siellä eläkkeellä oleva Elaine-rouva laittoi aina illallisen. Sitten keskusteltiin toisen opiskelijan, nuoren espanjalaispojan, kanssa Euroopan tilanteesta, jalkapallosta, formuloista sekä Kimi Räikkösestä. Ruokailun päätteeksi – ja aina muulloinkin – juotiin kuppi teetä talon takana olevassa pikkuisessa puutarhassa.

Puhelias ja ystävällinen emäntäni Elaine on talon takana olevassa pikku puutarhassa.
Kuva Helena Keskitalo.

Nyt kurssi on käyty ja muistona on hienoja hetkiä sekä pari kirjaa ja nippu monisteita, joiden avulla olen päättänyt jatkaa englannin opiskeluani. Hakemuksessani oli yhtenä tärkeänä perusteluna se, että kouluni Ivalon lukio osallistuu koko ajan kansainvälisiin projekteihin, joten varsinkin englannin kommunikointitaidoista olisi hyötyä. Toivottavasti tästä sokkihoidosta oli hyötyä! Suosittelen kansainvälisiä kursseja kaikille, joille vain suinkin tällainen tilaisuus avautuu.

Helena Keskitalo

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Ivalon lukio

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s